perjantai 18. syyskuuta 2009

Syyssäitä ja pimeitä iltoja

Mukavaa syssyä ollaan päästy Novan kanssa viettämään. Pari viikkoa sitten kävimme mökillä Heinolassa ja siellä oli myös reilua vuotta vanhempi dobermanni Max. Maxin kanssa Nova pääsi painimaan ja touhuamaan muutenkin, juoksivat ympäri mökkiä ja viettivät muutenkin mukavaa aikaa keskenään. Sienimetsässä oli kaikenlaista kivaa, mustikoita ja puolukoita sekä uusia tuoksuja.
Lenkkejä Nova jaksaa jo tehdä reippaasti, ja on mukavakin päästä kotinurkilta pidemmälle. Uusia hajuja on ja kaikenlaista kivaa, ihmisiä ja koiria. Koiriin ollaan kovasti tutustuttu, eilettäin Nova pääsi leikkimään 1,5v shelttiuroksen kanssa, seurueessa oli myös vasta luovutettu sheltti pentu ja tiibetin spanieli. Pikkuinen pentu olisi kovin kiinnostunut ollut Novasta, mutta vähän sitä myös pelotti kun oli niin paljon isompi ja kovin innokas. Alkuviikosta tapasimme pari Sarloos wolfhondia, niistä Nova tykkäsi kovasti. Pientä peuhausta oli ilmassa vaikka kaikki olivat remmeissä kiinni.. Toisaalta Nova tuntuu pitävän ihan kaikista vastaantulijoista ja ohikulkijoista. Kaikkia pitäisi päästä tervehtimään. Lenkkipolun varressa on myös silta jonka ympärillä sorsat asustelevat, niitä on kiva katsella sillan kaiteiden välistä.
Aikanaan Novalle pediksi ostamani matto on saanut huutia ja poitsu nukkuu lähinnä lattialla. Sohvaperuna siitä on tosin tullut, tykkää olla seurassamme sohvalla ja välillä yksinkin. Etuhampaat on jo kaikki vaihdettu ja muita vielä vaihdellaan. Turkki on myös alkanut vaihtumaan aikuiseen suuntaan. Iso poika alkaa jo olla kaikin puolin..
Ruokia olen koittanut kaikenlaisia, jauhelihaa ja uusia makkaroita, kalaakin -Lohi oli nannaa ja silakkaakin pyydettiin lisää. Hyvä ruokahalu on vaikka poitsu itse päättikin että kolmas ateria päivässä on liikaa.